torstai 26. marraskuuta 2015

Ovatko vainoajat poliisien sukulaisia, ystäviä ja tuttuja?

Moni on ihmetellyt, miten ja missä ihmisiä värvätään kohteen vainoamiseen. Tuskin mitään värväystoimistoja ainakaan onkaan olemassa. Amerikkalainen vainotuksi joutunut Terry Wagar on sitä mieltä, että vainoamista organisoi Amerikassa poliisit, FBI ja muut lainvalvontaan osallistuvat organisaatiot. Vainotut olisivat poliisien peiteoperaatioiden (sting operation) kohteita, jotka sellaiseksi on valinnut joku korkealla tasolla edellä mainituissa organisaatioissa oleva henkilö. Näiden operaatioiden tarkoitus on yleensä lavastaa kohde rikolliseksi eri keinoin, ja heidät usein lopuksi tapetaan. Tämä voidaan tehdä esim. hitaasti myrkyttämällä, jottei murha ole liian ilmeinen.

Operaatioissa käytettävät siviilit olisivat poliisien sukulaisia, ystäviä ja tuttuja. Tämä on tähän mennessä ainoa uskottavalta kuulostava selitys sille, miten värvääminen myös joukkovainoamiseen onnistuu. Mutta vainoamiseen osallistuvia vaikuttaa toisaalta olevan niin paljon, että asia ei ehkä ole niin yksinkertainen. Myös se, että kohteeksi valitaan usein aktivisteja ja valveutuneita kansalaisia, viittaa siihen, että vainoamista organisoidaan poliisia korkeammalta taholta.

Joka tapauksessa näihin peiteoperaatioihin kuuluu olennaisena osana kohteen asunnon ympäristön haltuun ottaminen, mikä minun tapauksessani on ainakin tapahtunut. Naapuriasunnot ja todennäköisesti lähes koko rappu, jossa asun, on nyt vainoajien/ilmiantajien asuttama.

Tässä vielä linkki Wagarin blogiin:

https://wifepoisonedme.wordpress.com/2013/11/28/gang-stalking-what-is-it-how-they-do-it-how-they-get-away-with-it/

tiistai 24. marraskuuta 2015

Police involvement in gang stalking

"Gang-stalking is police activity that police are involved in, and they do in fact recruit many many civilians into gang-stalking people, and they get away with it because it is the police that start it and organize it and fund it, and it is our controlled major news media that looks the other way when police organize against individuals, thus most people are simply unaware of these crimes.

Gang-stalking starts against someone because someone has complained to police about somebody, and the police in turn investigate/target that person, and that person gets gang-stalked by those officer’s and by anyone police turn against that individual, and that is how it gets started, sometimes it gets started because someone in law enforcement has it out for that person, reasons can vary. suffice it to say that if you are under investigation by police then you are being gang-stalked whether you notice it or not.

Hollywood movies and news reporters want you to think investigators just ask people questions and if police are watching your movements then they have one cop sitting in an apartment across the street with binoculars, and that’s just crap and Hollywood bull, the reality is if you are under investigation then several officer’s have been assigned to stalk you, and they have a tried and true method of stalking people, and they have been doing this to people for many many many many decades and know what they are doing.

Everyone knows about the term “Investigation” and everyone hears about it all the time, yet very few people actually know what police actually do when they investigate someone, or how to even explain the term investigation, so I will help you out with that, are you familiar with drug busts and prostitution stings? have you ever heard about the details of such police operations? are there always more than several officer’s involved in those operations? yes? well guess what, when police investigate someone they assign several officer’s to target that person, EACH AND EVERY TIME!

When police investigate someone they surround that target with their officer’s and their accomplices in order to CONTROL THE SURROUNDING AREA AROUND THE TARGET! which means they evict your neighbors and take over the surrounding apartments around their target!

Once police have control of the surrounding area they break into their targets home when target is away at work or out of town, and they bug it with video and audio equipment, and yes it’s illegal for them to do that, but since it is the police doing it they will never arrest themselves and they have no intention of letting you know they did it, and they spy/record you in your home!"

https://wifepoisonedme.wordpress.com/2013/11/28/gang-stalking-what-is-it-how-they-do-it-how-they-get-away-with-it/

I don't who organizes my targeting, but the police is certainly involved. I tend to think that gang stalking is organized on a higher level than the police, at least in some cases, because many targets are activists and dissidents, people who are a threat to the powers that be.

Anyway, those who are behind my targeting have indeed taken over the surrounding apartments, they're basically just bases for my surveillance and harassment.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Kidutus on käynnissä koko ajan

En ole pahemmin päivittänyt tänne omia kuulumisia viime aikoina, koska se menisi itseni toistamiseksi. Mutta sanottakoon sen verran, että kidutus on käynnissä jatkuvasti, tänäänkin se alkoi heti herättyäni. Pahin oire, kuten ennenkin, on voimakas polttava kipu jaloissa, mutta muutenkin kuumottaa ympäri kehoa. Suojautuminen eri keinoin helpottaa oireita, mutta kukin voi itse yrittää kuvitella, kuinka helvetillistä on olla omassa kodissaan käytännössä kuin kidutuskammiossa. Teen myös työtä kotoa käsin, joten tilanne on sikälikin mahdoton. Ennen kuin on suoria todisteita säteilytyksestä (tai ultraäänien käytöstä), on kuitenkin turha tehdä rikosilmoitusta tai kantelua asiasta.

torstai 17. syyskuuta 2015

Three types of bystanders

The three types of bystanders in gang stalking:

1. Attacker Bystander. The bystander that wants to attack the target once but has a life. He also usually believes the target deserves the attack (on the side of the attacker, friend, family, acquaintance is the best bet).

2. Flow Bystander. The bystander wants to go on with his life and just live within the margins, and not looking to whether or not the target deserves it. Does not care, but would not attack the target unless forced to.

3. Compassionate Bystander. He sees the target in pity and wants to stop the attack. But if he does he could move into the column of target and be destroyed with the other target(s). Usually has a high moral sense and can not believe in the new normal or the new morals that have been created in society to allow these attacks.

http://sacramento.craigslist.org/vnn/5225580843.html

tiistai 15. syyskuuta 2015

A modern day crucifixion

"So call it a modern day crucifixion. Call it a stoning in the pubic square. Call it senseless violence true ignorance. Call it gang-stalking. This is a conspiracy, a persecution. This is hate-crime and I am a victim. I am under attack for my beliefs one of which is that my life is nobody’s business but my own. My life is my life. So I rebuke all judgments that are based on a violation of privacy. Any judgment based on an invasion/violation of privacy cannot be valid. This is a “Right to Privacy” issue first and foremost no matter how outdated the concept has become. Secondly, this gang-stalking is more about a sadistic mindset and the desire to inflict pain and misery. If religion is mentioned it is done so only as an attempt to justify this position of active hate and there can be no justification for hate. God does not sanction hate. This is a modern day crucifixion however it has nothing to do with religion or righteousness. This is in fact quite the opposite and so I rebuke all judgments that are based on a violation of privacy. And so it is."
A statement by a targeted individual

http://srofile.webs.com

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Tactics Used Against Targeted Individuals

Asunnollani käytiin tänään ollessani poissa

Asunnollani käytiin 99-prosenttisen varmasti tänään keskiviikkona 19.8.2015 ollessani poissa n. klo 13.45-14.30. Kävijät jättivät tarkoituksella "käyntikortin" pikkujutulla, jollaisista monet muut joukkovainoamisen kohteet ovat kertoneet. Mikähän oli syynä siihen, että siellä käytiin juuri nyt tai että he halusivat minun tällä kertaa tietävän? Ainakin olen kirjoittanut netissä paljon vainoamisestani viime päivinä, ja puhunut mm. kantelun lähettämisestä jollekin instanssille. Avasin myös Suomi24:n rikospalstalle ketjun minulle netissä esitetystä tappouhkauksesta:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13751299/laiton-uhkaus-netissa

Tässä kirjoittamani viestin sisältö:
__________

Minulle osoitettiin tällainen viesti minuun kohdistettua vainoamista ja pitämääni blogia käsittelevässä keskustelupalstan ketjussa:

"Jos kirjoittaja tms. haluaa kovasti provosoida jotakin/joitakin kimppuunsa, on se kieltämättä sairasta; elinaikaodote karkaa käsistä. En kyllä olisi niin tyhmä. Mikäli sen takia haluaa taas, että jokin ulkopuolinen nainen vaikkapa särkyy, niin särkyköön."

Kirjoitin tuossa ketjussa nimimerkillä, kuten blogissani, mutta minulla on perusteltuja syitä epäillä, että kyseinen kirjoittaja tietää, kuka olen.

Voin taustoittaa sen verran, että vähän sen jälkeen, kun minua oli alettu vainota, sähköpostitiliin, jolla osallistuin yhden aktivistiryhmän toimintaan, murtauduttiin. Tilitapahtumista näkyi, että hakkeri oli käynyt siellä useita kertoja. Hakkeri lähetti moniin osoitteisiin minun nimissäni meilin, jossa oli outo linkki, myös toiseen nimenomaan nettiaktivismissa käyttämääni osoitteeseen. Hakkeri saattoi tietää toisenkin osoitteen vain urkinnan kautta, koska sitä ei ollut millään tavalla liitetty hakkeroituun tiliini.
Tiedän, että asia tuskin etenee mihinkään, vaikka tuosta uhkauksesta ilmoittaisi esim. nettipoliisille, mutta tuolla on joka tapauksessa siitä kuvakaappaus ja vähän lisää tapauksesta:

http://indietarget.blogspot.fi/2015/05/epasuora-tappouhkaus-poistetussa.html
__________

Ehkä syynä on pelotella minua, mutta mietin myös, että on mahdollista, että minut saatetaan yrittää lavastaa johonkiin rikokseen. Se on tietenkin muutenkin ollut mielessä, koska se on joukkovainoamisen kohteiden kohdalla mahdollisuus, joka on syytä ottaa huomioon. Joitain kohteita on ainakin Amerikassa tuomittu tekaistuilla syytteillä.

En ole rikollinen, huumeidenkäyttäjä, pedofiili tai mitään muutakaan, mistä syystä minua pitäisi vainota tai tuomita. Olen poliittinen toisinajattelija, nettiaktivisti ja myös ihminen, joka haluaa elää omaa elämäänsä rauhassa puuttumatta muiden ihmisten elämään. Vainoajat, jotka tunkeutuvat törkeimmällä mahdollisella tavalla minun elämääni, ovat ainoita tässä koko kuviossa, jotka ovat rikollisia, ja pahimmanlaatuisia rikollisia ovatkin. Varsinkin ne, jotka ovat toiminnan johtotasolla, koska he tietävät, että tarkoituksena on ajaa kohde itsemurhaan tai tappaa hänet hitaasti sähkömagneettisella säteilyllä. Gang stalking ei ole vain rikos, vaan myös rikos ihmisyyttä vastaan.

lauantai 8. elokuuta 2015

Poliisin salainen rekisteri epri, apuväline toisinajattelijoiden vainoamisessa?

Mikä on epri?

"Epäiltyjen rekisteri on poliisin työkalu järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Se on myös täysin salainen. Kansalaisella ei ole oikeutta tarkistaa, onko hänestä tehty merkintää rekisteriin tai onko sinne laitettu tieto oikea.

Eprissä oli poliisihallituksen antamien tietojen mukaan tämän vuoden syyskuussa 183 593 henkilöä, 19 564 yhtiötä, 20 722 ajoneuvoa, 44 103 osoitetta ja 13 758 puhelinnumeroa.

Rekisterissä on viisi käyttöoikeusryhmää: yleinen, tarkkailu, rikollisryhmät, siveellisyys ja korruptio.

Rekisteriä saa käyttää 1400 poliisia, tullimiestä ja rajavartijaa."

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/esitutkinta-paljasti-karun-totuuden-poliisin-salaisesta-rekisterista-tuhansia-sivullisia-kirjattu/4459548

Olen melko varma, että minun ja monen muun muun joukkovainoamisen kohteen nimet on lisätty kyseiseen rekisteriin. Virallisesti se on "työkalu järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa", mutta hyvin todennäköisesti sitä käytetään myös toisinajattelijoiden ja aktivistien vainoamiseen, kuten Homeland Security tekee Amerikassa.

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/158
http://finnsanity.blogspot.fi/2014/10/poliisin-tietojarjestelma-epri-yksi.html
http://poliisirikollisena.com/2014/10/karu-totuus-poliisin-salaisesta-rekisteristaepri-seassa-tuhansia-sivullisia/

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Elektroninen häirintä kidutustasolla tänään lauantaina

Elektroninen häirintä laitettiin tänään lauantaina kidutustasolle, mutta oireet luonnollisesti jälleen katosivat, kun lähdin ulos ja käymään kaupassa. Tiedän siis, ja olen jo kauan tiennyt, aivan satavarmasti, että minua säteilytetään, mutta pitäisi löytää mittari, joka reagoisi taajuuksiin, joilla se tehdään. Netistä pystyy tilaamaan ainakin mittareita, jotka mittaavat RF-säteilyä 10 GHz:iin asti, mutta en ole oikein löytänyt mistään tietoa, mitä taajuuksia häirinnässä yleensä käytetyt laitteet lähettävät.

Kidutustason säteilytys ei ole vain fyysisesti tuskallista, vaan se vaikuttaa myös henkisesti, ja suomeksi sanottuna vituttaa todella paljon. Nämä murhaajat luultavasti hakevat sitä, että kohde murtuu ja luovuttaa, mutta se ei tule onnistumaan minun kohdallani, sillä kuten ovat kaiketi jo huomanneet, olen äärimmäisen voimakastahtoinen ihminen. Tosin luulen, että se on tullut ylimielisille vainoamisen organisaattoreille yllätyksenä, vaikka olivat profiloineet minua jo vuosia, ennen kuin avoin vainoamiskampanja alkoi.

Hälytysajoneuvoilla vainoamista on ollut kesäkuussa vähemmän kuin huhti-toukokuussa, mutta säännöllisesti kuitenkin. Jossain vaiheessa laitan niistä taas hieman päiväkirjaa. Mainitaan nyt kuitenkin, että palopäällikön auto ajoi perjantaina 26.6. klo 15.21 taas kerran ohi sireenit päällä ilman, että perässä missään vaiheessa tuli muita paloautoja. Se tapahtui Sörnäisten rantatien ja Haapaniemenkadun risteyksessä. On hyvä syy olettaa, että kyseessä oli valehälytys, kuten keväällä, kun sama tapahtui parin viikon sisään kolme kertaa.

http://indietarget.blogspot.fi/2015/03/eilen-tuntikausia-kestanytta.html

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tiedoksi vainoajille ja sivustaseuraajille: vainoaminen on lain mukaan rikos

Näin sanoo Suomen laki:

-----
Vainoaminen


Joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, vainoamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
RL 25: a § (13.12.2013/879)
-----

Joukkovainoaminen eli gang stalking ylittää laajuudessaan ja törkeydessään pelkän vainoamisen, josta tuossa puhutaan. Siinä yritetään systemaattisesti ajaa kohde itsemurhaan, ja jos mukaan otetaan myös elektroninen häirintä, kuten minun kohdallani, kyseessä on jo suora murhayritys.

Sen nimittäminen miksikään muuksi on vähättelyä, sillä pitkäaikainen altistus jatkuvalle ja voimakkaalle mikroaaltosäteilylle aiheuttaa väistämättä vakavia terveyshaittoja, pahimmassa tapauksessa syöpää tai kuolemaan johtavia sisäelinvaurioita. Elektronisen häirinnän tarkoituksena on lyhyellä aikavälillä kiduttaa, aiheuttaa siten tuskaa ja heikentää kohteen elämänlaatua, mutta pitkällä aikavälillä myös tehdä murha hitaasti ja todistettavia jälkiä jättämättä.

Joten ne, jotka suorittavat elektronisen häirinnän, ovat murhaajia. Ja sellainen, joka tietää jonkun sitä harjoittavan, mutta ei puhu asiasta tai ilmianna kyseistä henkilöä, on käytännössä avunantaja murhayrityksessä. Jos syynä on pelko, vaikeneminen on inhimilliseltä kannalta ymmärrettävää, mutta haluavatko ei-psykopaattiset ihmiset, joilla on omatunto, oikeasti elää tällaisessa yhteiskunnassa, jossa kanssaihmistä kidutetaan kotiseudulla tai ihan kotinurkilla? Muistakaa myös, että jos tämä voi tapahtua minulle tai muille suomalaisille (joita tiedän olevan ainakin kymmeniä, koska olen tukisivuston suomalaisryhmässä heitä tavannut), se voi tapahtua myös sinulle, joka sivusta seuraat tätä mielipuolista toimintaa.

It's Not Paranoia If It's Really Happening

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Erittäin voimakasta elektronista häirintää eilisestä lähtien

Sen jälkeen, kun olin kirjoittanut eilen muutaman kommentin Suomi24:n eri palstojen gang stalking -ketjuihin ja päivittänyt blogia, alkoi voimakkain elektroninen häirintä pitkään aikaan. Se jatkui läpi yön ja on edelleen käynnissä, kun tätä kirjoitan. Oireita ovat voimakas poltteleva kipu alaraajoissa, epämiellyttävä tunne sukuelimien alueella, pistely ja ryömivä tunne ihon alla. Ajoittain myös päässä on epämukava tunne, vähän niin kuin aivoja "kuumennettaisiin", jonka aikana korvissa myös suhisee. Nämä kaikki ovat tyypillisiä mikroaaltosäteilytyksen oireita, joista monet muutkin kohteet ovat kertoneet. Näitä oireita oli ajoittain jo kauan ennen, kuin tiesin mitään elektronisesta häirinnästä, viime aikoina sitä vain on lisätty. Tämä johtuu kaiketi siitä, että blogini on kerännyt paljon katseluita, mitä myös MV-lehden tähän mennessä yli 6000 lukukertaa kerännyt juttu on edesauttanut.

http://mvlehti.net/2015/05/17/gang-stalking-suomessa-superfolio-varoitus/

Elektronisen häirinnän oireista:
http://www.micronesiaforum.org/index.php?p=/discussion/8438/are-you-a-target-electronic-harassment-symptoms/p1
http://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/esp_sociopol_mindcon30a.htm#EFFEC

Elektroninen häirintä on täyttä totta, ja USA:ssa on jo ollut oikeusjuttu, jossa se virallisesti tunnustettiin:
https://rudy2.wordpress.com/james-walbertsupport-from-missouri-rep-jim-guest/

Kun kävin päivällä kaupassa ja asioilla, kolme pelastuslaitoksen autoa ajoi ohi yksitellen eri aikoihin:

14.45 Paloauto ajaa ohi pelastusaseman suuntaan Viidennen linjan ja Pengerkadun risteyksessä.
15.31 Paloauto ajaa ohi pelastusaseman suuntaan Sörnäisten rantatien ja Hanasaarenkadun risteyksen paikkeilla.
15.39 Pelastuslaitoksen pikkuauto ajaa ohi Pengerkadun ja Franzeninkadun risteyksessä.

Viime päivinä oli muuten ollut hälytysajoneuvojen ohiajojen suhteen selvästi hiljaisempaa kuin huhti-toukokuussa.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Suomi24:n salaliittopalstalta poistettiin taas ketju, johon kirjoitin poliisiautojen ja ambulanssien ohiajoista

Niin vain poistui bittiavaruuteen taas yksi gang stalking -ketju Suomi24:n salaliittopalstalla. Olin postannut sinne päiväkirjaa poliisiautojen ja ambulanssien ohiajoista, ja viimeisessä viestissäni hieman ennen ketjun poistoa totesin, että trollit olivat tulleet taas spämmäämään sitä ja että he laittaisivat sen poistoon.




























tiistai 2. kesäkuuta 2015

MV-lehti julkaisi jutun tästä blogista, kerännyt yli 5000 lukukertaa

MV-lehti on julkaissut artikkelin tästä blogista, jossa oli kuvakaappauksena muutama kirjoitus ja linkki tänne. Juttu on kerännyt tähän mennessä yli 5000 lukukertaa.

http://mvlehti.net/2015/05/17/gang-stalking-suomessa-superfolio-varoitus/

















Artikkeliin on tullut muutama kommenttikin:

























"Sepä onkin merkillistä että pelastusaseman liepeillä kulkee ambulansseja ja paloautoja? Kaveri voisi kysyä itseltään "Olenko kenties vainoharhainen?"."

Totta kai kulkee, mutta minua ambulanssit ja myös pelastuslaitoksen autot seuraavat kaikkialle, kuten artikkelistakin käy ilmi. Jotkut ohiajot on myös helppo todeta tarkoituksellisiksi, kuten palopäällikön auton ohiajo sireenit päällä 3 kertaa kahden viikon sisällä ilman, että perässä tuli mitään muita paloautoja tai ambulansseja. Kyseessä ei selvästikään ollut oikeasta hälytystilanteesta.

"Mitähän aineita tää kaveri vetää? :D Poliisilla ei ole aikaa edes hommiansa tehdä, saatika valvoa jotakin yksittäistä kansalaista näin."

Poliisilla on aivan hyvin aikaa seurata ja kytätä yksittäistä kansalaista, kuten minua. Tuolla siitä yksi ilmeinen esimerkki:
http://indietarget.blogspot.fi/2015/03/kuvasarja-minun-vainoamisesta.html

"Erittäin epätodennäköistä mutta mahdollista täällä meillä. Tätä tapahtuu jenkeissä aika paljonkin vissiin. Valehtelijaksi en silti toveria väitä. Vaihtaa paikkakuntaa missä asuu ja katsoo että jatkuuko ajelut"

Poliisit ja ambulanssit seuraavat minua samalla tavalla myös muualla kuin Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Mutta se on totta, että Amerikassa gang stalkingia on paljon suuremmassa mittakaavassa kuin Suomessa. Pitää vielä todeta, että nämä ohiajelut ja seuraamiset ovat vain yksi osa minuun kohdistettua vainoamiskampanjaa. Muista menetelmistä on tässä blogissa asiaa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Suomi24:n salaliittopalstalta poistettiin ketju, johon laitoin viestejä stalkkaamisesta poliisiautoilla, ambulansseilla ja paloautoilla

Laitoin Suomi24:n salaliittopalstan gang stalking -ketjuun viestit stalkkaamisesta poliisiautoilla, paloautoilla ja ambulansseilla huhtikuun lopulla, toukokuussa viikolla 20/2015 ja pari muuta kommenttia. Pian viimeisen kirjoittamani viestin jälkeen ketju poistettiin, kun trollit olivat sitä jo ihan suoraan vaatineetkin. Yhteensä Suomi24:n palstoilta on poistettu jo kymmeniä ketjuja aiheesta.












































Tänään sunnuntaina 17.5.2015:

15.38 Ambulanssi ajaa ohi Mäntymäentien ja Toivonkadun risteyksessä.
15.40 Ambulanssi ajaa ohi Topeliuksenkadun ja Eino Leinon kadun risteyksessä.
16.01 Ambulanssi ajaa ohi Turunväylällä ennen Tarvaspääntien siltaa.
23.17 Palopäällikön auto tulee keskustan suunnalta samaan aikaan Hämeentien ja Siltasaarenkadun risteykseen.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Hälytysajoneuvoilla häirintä lisääntyi huhtikuun lopulla

Päiväkirjaa huhtikuun lopun häirinnästä hälytysajoneuvoilla:

Ke 22.4.2015

9.30 Ambulanssi tulee vastaan Teollisuuskadulla.
9.45 Ambulanssi tulee vastaan Mäkelänkadulla.
14.28 Koskelantien ja Käpyläntien risteyksessä pelastuslaitoksen auto ajaa ohi keskustaan päin ja ambulanssi toiseen suuntaan.
14.31 Ambulanssi tulee vastaan Koskelantien ja Mäkelänkadun risteyksessä.
14.43 Kaksi peräkkäin ajavaa poliisimaijaa tulee vastaan Teollisuuskadulla Aleksis Kiven  kadun risteyksen kohdalla.
14.44 Poliisimaija tulee Sörnäisten metroaseman aukiolle juuri samaan aikaan, kun kuljen sen läpi.

Pe 24.4.2015

8.40 Poliisimaija pysäköity Sörnäisten metroaseman aukiolle, kun kuljen sen läpi.
15.00 Poliisimaija ajaa ohi Pukinmäen juna-aseman vieressä.
15.10 Ambulanssi tulee vastaan sireenit päällä Käskyhaltijantien ja Siltavoudintien risteyksen paikkeilla.
15.20 Pelastuslaitoksen auto tulee vastaan Käpyläntien ja Koskelantien risteyksen paikkeilla.
15.32 Farmarimallinen poliisiauto ajaa ohi Aleksis Kiven kadulla hieman ennen Ratapihantien risteystä.

Ti 28.4.2015

15.26 Ambulanssi tulee vastaan Käskynhaltijantiellä vähän matkan päässä Siltavoudintien risteyksestä.
15.27 Toinen ambulanssi ajaa samalla tiellä ohi hieman ennen Siltavoudintien risteystä.
15.44 Ambulanssi ajaa ohi Koskelantiellä Mäkelänkadun ja Ratapihantien risteyksien välillä.

Ke 29.4.2015

15.29 Ambulanssi ajaa ohi Hämeentiellä Haapaniemen pelikentän kohdalla.
17.06 Paloauto tulee vastaan Hämeentiellä Neljännen ja Viidennen linjan välissä ja kääntyy sitten ylös Viidennelle linjalle kohti pelastusasemaa.
17.16 Paloauto tulee alas Viidettä linjaa pelastusaseman suunnalta ilman sireeneitä ja ajaa ohi Hämeentien risteyksessä.

To 30.4.2015

14.11 Farmarimallinen poliisiauto ajaa ohi Käskyhaltijantien ja Siltavoudintien risteyksessä.
14.21 Ambulanssi ajaa ohi Koskelantien ja Käpyläntien risteyksessä.
14.22 Toinen ambulanssi kääntyy Koskelantieltä kerrostaloyhtiön parkkipaikalle Valtimontien risteyksen paikkeilla, kun olen pyöräilemässä siihen suuntaan.

Tässä on listattu vain päiviä, joina tuli vähintään kolme ohiajoa. Muita päiviä on turha erikseen listata, koska ohiajoja tulee käytännössä joka päivä vähintään kaksi riippumatta viikonpäivästä tai kellonajasta, jona lähden ulos. Tässä, kuten kaikkien muidenkin joukkovainoamisen keinojen kohdalla, pitää ottaa huomioon tapahtumien toistuvuus. Jos jokin asia tapahtuu silloin tällöin, niin sen voi sivuuttaa sattumana, mutta ei enää, jos se toistuu kaavamaisesti päivästä päivään.

Ja joissain tapauksissa hälytysajoneuvoilla häirintä tehdään niin ilmeisellä tavalla, että sen sattumaksi selitteleminen on jo hyvin vaikeaa, vaikka kuinka haluaisi kiistää tällaisen toiminnan olevan mahdollista Suomessa. Esim. sen, että poliisimaija ajaa tavallisena arki-iltana parin kilometrin kävelymatkalla kaupasta kotiin neljä kertaa ohi tullen perässä myös Merihaan kävelytasanteelle. Tai sen, että palopäällikön auto ajaa kahden viikon sisällä kolme kertaa ohi sireenit ulvoen niin, ettei sen perässä tule missään vaiheessa muita paloautoja.

Paljon hälytysajoneuvoilla vainoamista viikolla 20/2015

Tässä viikon 20/2015 ohiajot ja kyttäämiset poliisiautoilla, ambulansseilla ja pelastuslaitoksen autoilla:

Ti 12.5.2015

11.35 Pelastuslaitoksen pakettiauto ajaa ohi Teollisuuskadulla.
14.30 Poliisimaija ajaa ohi Pukinmäen juna-aseman vieressä.
16.15 Ambulanssi ajaa ohi Käskynhaltijantiellä.
16.27 Ambulanssi ajaa hidastellen ohi Käpyläntien ja Pohjolankadun risteyksessä
18.17 Ambulanssi on pysäköity koneen käydessä ja ovet kiinni Castreninkadulle Neljännen linjan risteyksen viereen.
18.27 Ambulanssi on edelleen samassa paikassa kone käynnissä ja ovet kiinni.

Ke 13.5.2015

9.14 Poliisimaija ajaa ohi Pukinmäen juna-aseman vieressä.
15.18 Ambulanssi ajaa ohi Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien risteyksessä.
19.57 Poliisimaija ajaa ohi Sörnäisten rantatien ja Kaikukadun risteyksessä
20.20 Poliisimaija ajaa ohi Hakaniemenrantaa, kun olen kulkemassa Hakaniemen torin poikki.

To 14.5.2015

13.00 Ambulanssi ajaa ohi Kumpulantien ja Jämsänkadun risteyksessä.
13.03 Ambulanssi ajaa ohi Ratapihantien ja Rautatieläisenkadun risteyksessä.
21.11 Ambulanssi ajaa ohi Savonkadun ja Viipurinkadun risteyksessä, kun olen sitä ylittävällä sillalla.
21.19 Paloauto odottaa Haapaniemenkadun ja Hämeentien risteyksen liikennevaloissa ollen menossa pelastusasemalle, kun olen tulossa siihen.

Pe 15.5.2015

14.35 Poliisiauto pysäköity Kumpulantielle Jämsänkadun risteyksen viereen.
14.37 Poliisimaija tulee vastaan Teollisuuskadulla.
14.39 Toinen poliisimaija tulee vastaan Teollisuuskadulla.
14.41 Palopäällikön auto tulee vastaan Helsinginkadulla Harjutorin paikkeilla ajaen pelastusaseman suuntaan.
19.55 Poliisimaija ajaa ohi Hämeentiellä Haapaniemen pelikentän kohdalla.
20.41 Moottoripyöräpoliisi ajaa ohi Hämeentien ja Haapaniemenkadun risteyksessä.
20.42 Poliisimaija ajaa taas ohi Hämeentiellä Haapaniemen pelikentän kohdalla.

Aiempia tapauksia, joista myös tarkempia kuvauksia:

http://indietarget.blogspot.fi/2015/04/tanaan-pyoramatkalla-kahdeksan.html
http://indietarget.blogspot.fi/2015/03/eilen-tuntikausia-kestanytta.html
http://indietarget.blogspot.fi/2015/03/poliisiautoilla-stalkkaaminen-alkoi.html
http://indietarget.blogspot.fi/2015/03/kuvasarja-minun-vainoamisesta.html

tiistai 5. toukokuuta 2015

Epäsuora tappouhkaus poistetussa keskusteluketjussa, blogille päivässä lähes 2000 näyttökertaa

Vauva.fi:n keskustelupalstalle oli avattu aiemmin ketju joukkovainoamisesta, joka oli nostettu nyt palstan etusivulle. Avausviestissä oli linkki tähän blogiin. Ketjuun ehti tulla tiistaina yli sata vastausta ja sieltä tuli paljon liikennettä tänne, lähes 2000 näyttökertaa. Ketju on nyt jo poistettu.









Joku laittoi ketjuun viestin, jossa esitettiin ilmeinen epäsuora tappouhkaus ja uhkailtiin ehkä myös sillä, että jollekin läheiselleni tehdään jotain, jos en lopeta blogiin kirjoittamista.






Kävin äsken yökävelyllä, ja Sörnäisten rantatiellä poliisimaija ajoi ohi klo 0.50 ja ambulanssi vilkut päällä, mutta ilman sireeneitä klo 0.52. Klo 1.12 poliisimaija kääntyi Siltasaarenkadulta Pitkänsillanrannalle, kun olin tulossa Pitkällesillalle. Klo 1.29 ambulanssi ajoi ohi pelastusaseman suuntaan Hämeentien ja Viidennen linjan risteyksessä.

Aiemmin päivällä tuli poliisiauton, palopäällikön auton ja ennen ambulanssikäytössä olleen pakettiauton ohiajot kymmenen minuutin sisällä toisistaan n. klo 12.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Stop secong guessing yourself




The video is about psychological abuse by a single narcissist but what is said there can be applied to targeted individuals and gang stalkers, too. Trust your gut feeling about other people, especially new people you meet.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Tänään pyörämatkalla kahdeksan hälytysajoneuvon ohiajoa

Tänään aamulla n. klo 9.30-9.45 ajaessani pyörällä keskustasta poispäin kaksi ambulanssia ajoi vastaan, toinen Teollisuuskadulla ja toinen Mäkelänkadulla, ja n. klo 9.55 helikopteri kierteli yläpuolella pari minuuttia Pukinmäen juna-aseman lähellä.

Ajaessani takaisin keskustaan päin klo 14.28 Koskelantien ja Käpyläntien risteyksessä pelastuslaitoksen auto ajoi ohi ajaen keskustaan suuntaan ja ambulanssi ajaen vastakkaiseen suuntaan. Klo 14.31 toinen ambulanssi tuli vastaan Koskelantien ja Mäkelänkadun risteyksessä ajaen poispäin keskustasta. Millään näistä ei ollut hälytyssireenit päällä.

Lopuksi klo 14.43 kaksi poliisimaijaa ajoi peräkkäin vastaan Teollisuuskadun ja Aleksis Kiven kadun risteyksessä ja klo 14.44 poliisimaija tuli Harjutorille juuri samaan aikaan, kun ajoin sen läpi.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Trollit yrittävät saada Suomi24:n pitkän keskusteluketjun poistoon spämmäämällä




















http://keskustelu.suomi24.fi/t/12456018

Katsotaan, onnistuvatko trollit tavoitteessaan.

Päivitys: Näköjään onnistuivat, koska ketju on nyt jo ainakin suljettu. Viimeinen viesti siihen oli perinteinen mielenterveyskortin heilutus trollilta.







Päivitys 20.4.2015: Ketju on nyt kokonaan poistettu.

The Narcissist Smirk, Smile, and Grin of Satisfaction



The perpetrators and even friends or loved ones who are involved in your gang stalking may often have this expression on their faces. Sometimes they just quickly flash a smirk or smile (duping delight) when you're telling them how you feel or they think they're fooling you with their gaslighting skits.

http://180rule.com/definiciones/duping-delight/

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Eilen häirintää hälytysajoneuvoilla, meluhäirintä käynnissä juuri parhaillaan

Eilen, kun olin matkalla illanviettoon, poliisiauto ajoi ohi klo 17.04 kääntyen Fabianinkadulta Kaisaniemenkadulle juuri, kun tulin risteykseen. Myöhemmin klo 00.59, kun tulin ulos yhdestä baarista Kampin keskuksen vieressä, ambulanssi tuli paikalle sireenit huutaen pysähtyen melkein viereen. Menin viettämään iltaa vielä toiseen baariin Kampissa, ja kun lähdin kävelemään sieltä kotiin, kaksi poliisimaijaa oli pysäköity klo 2.19 Rautatientorin laidalle Mikonkadun ja Kaisaniemenkadun risteyksen viereen. Poliisit olivat autojen sisällä, ympärillä ei ollut ketään eikä tapahtunut mitään. Tätä poliisiautoilla väijymistä ja ohiajelua on nyt tapahtunut taas melko säännöllisesti taannoisen viikon tauon jälkeen. Tauko tuli sen jälkeen, kun julkaisin kuvia poliisimaijan suorittamasta seuraamisesta kävelymatkalla kaupasta kotiin.

Yläkerran naapuri on taas tänään tömistellyt ja kolistellut lattiaa kovaäänisesti ja laskenut vettä ja vetänyt vessaa vähän väliä. Ja kolistelee juuri parhaillaan, kun tätä kirjoitan.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Trollaus gang stalking -keskusteluissa voimistuu edelleen, vainoajat pelkäävät tietoisuuden leviävän?

Vainoajien keskuudessa aletaan ilmeisesti olla oikeasti huolissaan tietoisuuden leviämisestä, koska trollaus keskusteluissa on lisääntynyt viime aikoina ja tullut myös aggressiivisemmaksi. Tässä viimeisimmät trollaukset Suomi24:n Maailman menoa -palstalla:


















Ensimmäinen viesti on perinteistä mene hoitoon -huutelua, toinen uudenlaista trollausta. Siinä esiinnytään joukkovainoamisen kohteena kirjoittaen tarkoituksella niin, että kirjoittaja vaikuttaa sekavalta tai hullulta. Eli perinteistä diskreditoimista, mutta aiempaa pitemmälle vietynä.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/12456018

torstai 2. huhtikuuta 2015

"Mikä tekee juuri sinusta niin merkittävän ihmisen, että osa yhteiskuntaa on valjastettu vakoilemaan ja häiritsemään sinua"?

Kävin tällaista keskustelua Suomi24:n palstalla toisen kirjoittajan kanssa:

"Miksi he vakoilevat sinua? Mikä tekee juuri sinusta niin merkittävän ihmisen, että osa yhteiskuntaa on valjastettu vakoilemaan ja häiritsemään sinua."

Tätähän usein kysytään. Vastakysymyksenä voi heittää, että miksi DDR:ssä vakoiltiin, vainottiin ja kidutettiin tavallisia ihmisiä. Miksi Neuvostoliitossa lähetettiin ihmisiä Siperiaan? Miksi Amerikassa tavallisia perheenäitejä ja -isiä lisätään terroristiepäiltyjen listalle? Kyse on vallasta ja oman valta-aseman suojelemisesta vaientamalla toisinajattelijoita, joiden toimet ja puheet ovat sille uhka. Onko olemassa niin naiiveja ihmisiä, että he luulevat, että Suomessa ei ole poliittista vainoa?

Lainaan itseäni:

"Todellinen syy, miksi jotkut valitaan vainoamisen kohteeksi, on aina jotain aivan muuta. He ovat yleensä jonkin organisaation korruption paljastajia, kansalaisjärjestöjen jäseniä, poliittisia aktivisteja, toisinajattelijoita tai nonkonformisteja. Monella vainoamisen kohteella ei ole aavistustakaan, miksi heidät on valittu kohteeksi. He ovatkin kenties ”harjoituskohteita” tai koekaniineja tulevaisuuden täydellistä valvontayhteiskuntaa varten, jossa kaikkia kansalaisia kontrolloidaan ja valvotaan samalla tavalla kuin tämän hetken kohteita. Nämä satunnaisesti valitut kohteet ovat lähes aina sinkkuja, koska heidät on luonnollisesti helpompi eristää, tai jotenkin muuten erityisen haavoittuvaisia."

http://indietarget.blogspot.fi/2014/09/mita-on-gang-stalking-eli.html

Olen osallistunut poliittisen kansalaisryhmän toimintaan, harjoittanut aktivismia (jakanut lentolehtisiä kadulla ym.), nettiaktivismia, ja olen toisinajattelija juuri siinä merkityksessä, mitä sillä Neuvostoliitossa tarkoitettiin, ja nonkonformisti. Monilla joukkovainoamisen kohteilla on samanlainen tausta. Olen myös vuosia sitten arvostellut voimakkaasti erään julkisessa ammatissa toimineen henkilön tapaa hoitaa virkaansa.

"Mistä johtuu, että kukaan ei ole yrittänyt minua värvätä moiseen toimintaan mukaan, enkä ole koskaan kokenut tuollaista?"

Oletko tehnyt tai oletko jotain noista yllä mainitsemistani asioista?

http://keskustelu.suomi24.fi/t/12456018

Trollit käyvät yhä aggressiivisemmiksi Suomi24:n keskustelussa

Trollit, jotka yrittävät vaientaa keskustelua joukkovainoamisesta Suomi24:n keskustelussa, ovat käyneet yhä aggressiivisemmiksi. Ja nyt toistellaan sitä järjetöntä teoriaa, että kaikki viestit joukkovainoamisesta ovat siellä yhden henkilön kirjoittamia.













http://keskustelu.suomi24.fi/t/12456018

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Trollaus Suomi24:n keskustelupalstoilla kiihtyy

Käsittelin blogissa aiemmin trollien käyttämiä taktiikoita Suomi24:n gang stalking -ketjuissa:
http://indietarget.blogspot.fi/2015/03/trollien-keinot-keskustelun.html

Maailman menoa -palstalla on yksi ketju, johon on kertynyt jo reilusti yli sata vastausta, ja joukossa on jo perinteisiä viestejä, jossa leimataan gang stalkingista puhuvia hulluiksi ja mm. myös kehotetaan hirttämään itsensä. Yksi uusi taktiikka on väittää, että kaikki viestit gang stalkingista on yhden ja ainoan henkilön kirjoittamia, mikä on täysin naurettava väite. Ja nyt sinne on avattu pilkkaketju otsikolla "GANG BANGING SUOMESSA". Tarve vaientaa keskustelu on ilmeisen kova.












http://keskustelu.suomi24.fi/t/12456018

Eilen tuntikausia kestänyttä meluhäirintää ja taas kerran stalkkaamista palopäällikön autolla

Kun olin eilen menossa käymään apteekissa ja kaupassa, Hakaniemen ympyrätalon viereen oli parkkeerattu n. klo 12.15 palopäällikön auto. Kun tulin ulos kaupasta klo 12.28, auto oli juuri lähtenyt liikkeelle ja ajamaan takaisin pelastusasemalle. Ympyrätalolla ei ainakaan sillä hetkellä tapahtunut mitään eikä siellä ollut muita paloautoja. Ja kun lähdin illalla klo 23 jälkeen vielä käymään kaupassa, niin palopäällikön auto ajoi ohi jo kolmannen kerran kahden viikon sisään sireenit ulvoen niin, että sen perässä ei tullut muita paloautoja tai hälytysajoneuvoja. Tämä tapahtui klo 23.37 Hämeentien ja Käenkujan risteyksessä.

Ensimmäinen samanlainen ohiajo tapahtui Sörnäisten rantatiellä 16.3. klo 20.54. Sörnäisten rantatie on kyllä paloautojen normaali kulkureitti, mutta kuten sanoin, sen perässä ei tullut muita paloautoja. Toinen tapahtui 24.3. n. klo 19.40 Sörnäisistä Kulosaareen vievällä sillalla.

Naapurien harjoittamaa meluhäirintää oli eilen lähes koko päivän, erityisesti klo 16.37 alkaen lähes tauotta kolmea tuntia putkeen. Lattian voimakasta tömistelyä, tavaroitten pudottelua lattialle, pallon pompottamista lattiaa vasteen ja veden laskemista vähän väliä yläkerran asunnossa, ja rappukäytävässä availtiin ja suljettiin ovea jatkuvasti tavallistakin tiuhempaan. Lisäksi molemmilla kerroilla, kun olin valmistautumassa lähtemään ulos, kaksi naapuria lähti samanaikaisesti ulos. Tätä same time exit/entry -tekniikkaa käytetään tosin poikkeuksetta joka päivä, eli niin tapahtuu siis kirjaimellisesti joka kerta, kun olen lähdössä ulos.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Toistuvaa meluhäirintää eilen klo 23 lähtien

Vainoajat eivät pidä siitä, että päivitän usein blogia ja kirjoitan paljon keskustelupalstoille, ja vielä vähemmän varmaan siitä, että olen julkaissut kuvia ja tarkkoja paikkoja ja aikoja poliisiautoilla vainoamisesta. Sen huomaa siitä, että meluhäirintää on lisätty viime päivinä.

Myöhään eilen illalla klo 23 lähtien naapuriasunnoissa äänehdittiin kuuluvasti, naputeltiin seinää, yläkerran asunnossa laskettiin vettä ja vedettiin vessaa toistuvasti, ja rappukäytävässä availtiin ja paiskottiin kiinni ovia. Toimintaa myös synkronoitiin: esim. rappukäytävässä avattiin ja suljettiin ovi, ja samalla yläkerran asunnossa vedettiin vessa. Tätä synkronointia eri häirintätapojen välillä käytetään muutenkin. Meluhäirintä suoritetaan nyt katkonaisesti, koska vainoajat tietävät, että äänitään sitä. Eli vettä ei tietenkään lasketa kolmea tuntia putkeen, kuten tehtiin klo 23-02 sinä päivänä, kun blogiani oli ensi kertaa luettu satoja kertoja.

http://indietarget.blogspot.fi/2014/11/meluhairinta-yltyi-sen-jalkeen-kun.html

torstai 26. maaliskuuta 2015

Poliisiautoilla stalkkaaminen alkoi uudestaan viikon tauon jälkeen

Sen jälkeen, kun julkaisin blogissa kuvia siitä, miten poliimaija ajoi samalla kävelymatkalla kaupasta kotiin neljä kertaa ohi, poliisiautoilla stalkkaamiseen tuli viikon tauko. Sitä ennen sitä oli tehty parin vuoden ajan käytännössä joka kerta, kun lähdin ulos kävelylle tai kauppaan. Se on aloitettu uudestaan, mutta stalkkaaminen ei ole ollut jokapäiväistä.

http://indietarget.blogspot.fi/2015/03/kuvasarja-minun-vainoamisesta.html

Joka tapauksessa eilen illalla kävelymatkalla kauppaan poliisimaija oli pysäköity tyhjälle Hakaniemen torille n. klo 19.15, poliisi seisoskeli sen ulkopuolella, ja ympärillä ei ollut ketään eikä tapahtunut mitään. Klo 19.18 ambulanssi ajoi sireenit ulvoen ohi Siltasaarenkadun ja Hakaniemenrannan risteyksessä. Matkalla takaisin kotiin poliisimaija tuli vastaan klo 19.41 Sörnäisten rantatien ja Haapaniemenkadun risteyksessä ja n. klo 19.45 farmarimallinen poliisiauto ajoi ohi Hämeentiellä Haapaniemen pelikentän kohdalla.

Päivitys: Muutama minuutti tämän viestin julkaisemisen jälkeen klo 12.03 hälytysajoneuvo ajoi kotini ohi sireenit ulvoen.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Suomi24:n keskustelupalstan ketjussa vaaditaan gang stalking -viestien kieltämistä

Joku trolli on avannut ketjun Suomi24:n mielenterveyspalstalle ketjun, jossa vaaditaan gang stalking -viestien kieltämistä. Trolli väittää lisäksi, että keskustelun takana olisi lähinnä yksi ja ainoa henkilö. Joukkovainoajat alkavat olla selvästikin huolissaan, kun keskustelu ei laannu, vaan päinvastoin kiihtyy.












http://keskustelu.suomi24.fi/t/13492632

Alkoi muuten veden laskeminen yläkerran asunnossa voimalla heti, kun aloin tätä kirjoittamaan. Äänitän meluhäirintää taas todistusaineistoksi, koska on hyvä dokumentoida mahdollisimman perusteellisesti kaikki vainoamiseen liittyvät asiat.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

What Is Gaslighting? And How It Is Used In Organized Stalking



http://en.wikipedia.org/wiki/Gaslighting

Trollien keinot keskustelun torppaamiseen Suomi24:n palstoilla

Poimin kommentin Salaliittoteoriat-palstalla pystyssä olevasta gang stalking -ketjusta:
















Juuri näin, ja trollit käyttävät myös sitä, että esiintyvät vainoamisen kohteina, mutta tekevät hahmosta karikatyyrin, joka vaikuttaa tarkoituksellisen sekavalta tai typerältä, tarkoituksena tietenkin diskreditoida aitoja kohteita ja heidän väitteitään.










Jep, katsotaan kuinka kauan tämä ketju säilyy.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13414745

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Verhottu tappouhkaus poistetussa Suomi24:n keskustelupalstan ketjussa?

Laitan tähän ihan varmuuden vuoksi minulle kohdistetun kommentin Suomi24:n keskustelupalstan gang stalking -ketjusta, joka on nyt näköjään poistettu. Siihen oli kertynyt yli 500 vastausta, ja minulla on kyseinen ketju tallessa. Sen kirjoitti yksi nimimerkeistä, joka oli kirjoittanut ketjuun ympäripyöreää ja moraalisesti relativistista jaarittelua, tarkoituksena vesittää keskustelua. Kirjoitin niille kommenteille vastineita, ja sitten tämä samaisen nimimerkin kynästä lähti kommentti, jonka voisi nähdä myös verhottuna tappouhkauksena. Korostan vielä, että laitan tämän varmuuden vuoksi, koska se on mahdollista, että minutkin tapetaan, kuten esim. Darrim Daoud, joka oli joukkovainoamisen kohde ja puhui siitä julkisesti.

http://indietarget.blogspot.fi/2014/09/vainottu-ja-elektronisen-hairinnan.html














































Selvähän se on, etteivät vainoajat pidä siitä, että kirjoitan tätä blogia ja paljastan myös suomalaisten pyhän lehmän, poliisin osallisuuden tähän toimintaan. Sen jälkeen muuten, kun julkaisin täällä kuvia poliisimaijojen stalkkaamisesta, en ole nähnyt niitä yhtäkään, mutta vartijoiden autoja sitäkin enemmän. Viimeksi eilen myöhään illalla klo 23 jälkeen lähtiessäni käymään kaupassa melkein kotitaloni viereen oli parkkeerattu kaksi vartijoiden autoa, joista toinen lähti heti minut nähtyään vauhdilla liikkeelle. Ja kun olin kävelemässä takaisin kotiinpäin, toinen niistä ajoi ohi.

Tiedoksi, että Suomi24:n keskustelupalstalla on ainakin vielä pystyssä yksi toinen pitkä ketju joukkovainoamisesta, mutta katsotaan kuinka kauan:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13414745

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Meluhäirintä alkoi taas sunnuntaina heti aamusta

Heräsin tänään sunnuntaina n. klo 9.45, ja heti alkoi veden laskeminen, vessan vetäminen ja lattian tömistely yläkerrassa. Lisäksi seinänaapuri harjoitti samaan aikaan muuta meluhäirintää, lähinnä voimakasta äänehtimistä. Olen taas äänittänyt meluhäirintää todistusaineistoksi.

Ja tässä, kun kirjoitan kellon ollessa n. 13.50, niin yläkerran asukas kolistelee kovaäänisesti, pudottelee ilmeisesti lattialle tavaroita.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kuvasarja minun vainoamisesta poliisiautoilla

Tässä kuvasarja minun vainoamisesta poliisiautoilla. Kuvat ovat yhdeltä viime lokakuiselta kävelymatkalta kaupasta kotiin. Ne on otettu kännykällä pimeässä, joten kuvanlaatu ei tietenkään ole kovin hyvä. Tätä tapahtuu jatkuvasti, ja esim. viime maanantaina tuli neljä poliisiauton ohiajoa ja yksi oli lisäksi pysäköity kävelyreitille.

Olen tullut juuri ulos kaupasta, poliisimaija ajaa ohi ja kääntyy risteyksessä vasemmalle, kun minä jatkan suoraan.




















Maija on kiertänyt korttelin toiselta puolelta ja ajaa hitaasti ohi vähän matkan päässä olevalla kävelytasanteella.




















Olen tullut alas kävelytasanteella ja maija ajaa taas ohi.




















Maija on kääntynyt ympäri vähän matkan päässä ja tulee vastaan risteyksessä.






































sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Juoruilua harrastavat kaikki, mutta systemaattista mustamaalausta vain psykopaatit

"Naiset, ja jopa miehet juoruilevat, vaikka he mieltävät juoruilunsa lähinnä uutisten välittämiseksi. Juoruilu mielletään pahantahtoiseksi toiminnaksi ja sitähän se monesti on. Sosiaalitieteiden mukaan juoruilla on myös yhteisöllisyyttä lisäävä vaikutus. Juoruilu kertoo myös sen, että mikä yhteisössä on oikein tai väärin, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Joten sillä on yhteisön normeja vahvistava vaikutus.

Juoruilun avulla luodaan läheisyyttä ystävien kesken ja niiden avulla voidaan koodata, mikä yhteisössä on soveliasta ja mikä ei. Mitä negatiivisten juorujen kohteeksi joutunut on tehnyt ja miten on toimittava, jottei itse joutuisi siihen asemaan

Juorujen avulla ehkä luodaan ystävyyssuhteita ja lähennytään sellaisten kanssa, joilla samanlaisia arvoja ja näkemyksiä elämästä. Tämä siis lyhyesti juoruilusta,  se kuuluu siis elämään. Juorujen kohde voisi olla toista mieltä.

Täysin eri juttu on narsistien (ja toki muidenkin) toimeenpanemat systemaattiset mustamaalauskampanjat, joiden kohteeksi voit joutua jos olet loukannut narsistia, asettunut poikkiteloin häntä vastaan tai et ole tehnyt mitään, hän vaan haluaa säpinää elämäänsä."

http://narskulandia.blogspot.fi/2012/10/narsisti-ja-mustamaalauskampanjat.html


















Eli huhut laskevat liikkeelle vihaajat, niitä levittävät typerykset ja ne uskovat idiootit.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Blogille tänään yli 700 lukukertaa: asiaa skitsofreniasta tai mielisairaudesta uusille lukijoille

Kun täällä on tänään käynyt paljon uusia lukijoita, niin vastaan nyt tässä osin aiempia kirjoituksia lainaten siihen perinteiseen kysymykseen, onko joukkovainoamisen kohteeksi itseään sanovalla oletusarvoisesti "skitsofrenia" tai jokin muu "mielisairaus".

Tällä hetkellä psykiatriaa käytetään kautta maailman täysin mielivaltaisesti joukkovainoamisen kohteiden (targeted individuals) diagnosoimiseen mielisairaiksi. Kaikki, jotka väittävät olevansa tällä tavoin vainottuja, ohjataan lähes automaattisesti psykiatrille, jos he esim. tekevät asiasta rikosilmoituksen. Tämä perustuu siihen premissiin, että ihmisiä ei mitenkään, ei kerta kaikkiaan mitenkään, voida vainota tällä tavalla, siispä heidän on pakko olla harhaluuloisia tai mielisairaita. Tämä siitä huolimatta, että esim. DDR:ssä samankaltainen vaino oli normaalia toimintaa. Ts. premissi on todistettavasti virheellinen, koska siitä löytyy historiasta aivan riittävästi ennakkotapauksia. Mutta näitä väitteitä tai rikosilmoituksia ei edes tutkita, millään tavalla. Paitsi ainakin yksi poikkeustapaus löytyy Amerikasta, jossa asia tutkittiin, vietiin oikeuteen ja jopa tuomittiin kantajan hyväksi:

http://rudy2.wordpress.com/james-walbertsupport-from-missouri-rep-jim-guest/

Se, mikä pitää ymmärtää, on, että gang stalking on tarkoituksella suunniteltu käyttäytymistieteen eksperttien toimesta a) mahdollisimman tehokkaaksi ja b) mahdollisimman vaikeasti todistettavaksi psykologisen terrorin välineeksi. Joukkovainoamisväitteiden herättämät reaktiot, kuten "mene hoitoon" tai "selvä paranoidinen skitsofrenia", ovat juuri se, mihin toiminnan suunnittelijat ja organisoijat pyrkivät.

Näitä asioita ei voi ajatella vain omasta näkökulmasta, jos on "normaali" tai ei-psykopaattinen ihminen. Suurin osa tällaisista ihmisistä ei koskaan lähtisi mukaan joukkovainoamiseen eikä voi kuvitella, että joku voisi sellaista toimintaa harjoittaa. Mutta ajattele asiaa myös vallanhimoisen, empatiakyvyttömän ja ihmisen kontrolloimisesta ja psykologisesta hajottamisesta energiansa saavan psykopaatin näkökulmasta. Jos joukko tällaisia ihmisiä haluaisi luoda systeemin tätä varten, eikö se loisi sellaisen, joka takaisi hyvän menestyksen ja josta vastuuseen joutumisen riski olisi lähes olematon? Näitä ajatuksia herättävät varsinkin joukkovainoamisen kohdalla niin usein heitetyt retoriset kysymykset, kuten "miksi kukaan tekisi tällaista?".


Itse asiassa joukkovainoamisen kohteeksi valitaan useimmiten erityisen herkkiä, ajattelevia, reflektioon kykeneviä ihmisiä, jotka usein ensin etsivät juuri herkästi itsestään syytä (ennen kuin heille selviää, mistä joukkovainoamisessa on kyse), kuten psykopaatin puolisona tai lapsena ja emotionaalisen pahoinpitelyn kohteena elänyt ihminen, josta on tullut ns. identifioitu potilas. Psykopaatti usein harjoittaa ns. kaasuvalottamista (gaslighting), jossa kohdetta hämmennetään manipuloimalla hänen todellisuuskäsitystään, jotta hän alkaisi uskoa olevansa sekoamassa. Sitten tämä ”identifioitu potilas” menee tai joutuu psykiatriseen hoitoon, vaikka ainoa, joka oikeasti on sairas, on se psykopaatti. Tämä kuvio toistuu niin usein, että se on todellinen epidemia yhteiskunnassa.

Joukkovainoaminen on tätä samaa kaasuvalottamista, jossa yksittäisen psykopaatin sijaan sitä harjoittaa suuri joukko ihmisiä ja organisaatiot, joita johtavat psykopaatit. Päivittäisen katutason vainoamisen suorittajat tuskin yleensä ovat varsinaisia psykopaatteja, vaan pikemminkin vain heikkotahtoisia mahdollistajia, joita psykopaatit tarvitsevat sadististen valtaleikkiensä toteuttamiseen suuremmassa mittakaavassa ja yhteiskunnan tasolla. Moni heistä on varmasti vielä oikeasti niin yksinkertainen, että uskoo, ainakin aluksi, ne tekosyyt, joilla vainoamista organisoivat heille sitä perustelevat.


Yksi asia, mitä ei koskaan voi liikaa painottaa, on, että psykopatia on ainoa mielisairaus, joka voidaan todentaa tieteellisellä kokeella, nimittäin aivojen magneettikuvauksella. Se näkyy poikkeavuuksina aivojen tunnealueilla, ts. psykopaatilta puuttuu aivan konkreettisesti kyky empatiaan. Ja kun empatia on se, mikä tekee ihmisestä inhimillisen, niin psykopaatteja ei voi siinä mielessä sanoa edes ihmisiksi. Niiltä puuttuu kokonaan aito minä, ja niillä on vaan erilaisia rakennettuja ja tekaistuja persoonia milloin mihinkin tarkoitukseen. 

Johtava asiantuntija Robert Hare on kuvannut psykopaatteja "lajinsisäiksi saalistajiksi", koska sitä ne ovat. Psykopaatit etsivät aina vain kohteita, ns. narsistisia lähteitä, joihin kohdistaa sadismia ja joista imeä pois elämänenergia. Tätä sanotaan myös "psyykkiseksi vampirismiksi", ja nämä nykyään niin suositut vampyyritarinat ovat, mitä suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, nimenomaan allegoria psykopatialle. Vampyyri imee uhristaan elämänenergian fyysisesti, psykopaatti tekee sen pääasiassa psyykkisesti manipuloimalla ja "kaasuvalottamalla".

lauantai 14. helmikuuta 2015

I have been banned from the targeted individual support site Peacepink

I joined peacepink.ning.com a while ago and have now been banned from there with no reason given for it. I contributed to the site with a few comments and can't think of any legitimate reason to ban me. Was it because I talked about police involvement in organized stalking? Have some other targeted individuals been banned from there for no reason? Is the site run by fake TI's?


















Update: I received a reply from the administrator that it was a "software error".




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Poliisimaija ajoi edestakaisin ja kolme kertaa ohi tullessani ostoksilta kotiinpäin

Sama poliisimaija ajoi edestakaisin ja kolme kertaa ohi tullessani kotiinpäin ostoksilta, ja lisäksi toinen oli pysäköity lähelle kotiani. Siinä oli käynnissä katuteatteriesitys poliisien ja muutaman perpetraattorin kesken. Näitä on nyt vähän lisätty varmasti ennen kaikkea, koska olen kirjoittanut paljon nettiin, ja ylipäätään olen alkanut pitämään tiukemmin puoliani vainoajia vastaan.

Pääasiallinen sodankäyntikeino heillä on kuitenkin ollut viime aikoina jatkuva, lähes 24/7 elektroninen häirintä, joka on usein kidustustasolla, koska he ovat todennäköisesti jo oppineet, että minua ei murreta psykologisilla peleillä ja ettei minun sieluni ole myytävänä. Se määrä, mitä minua säteilytetään, johtaa pitkässä juoksussa melko varmasti vielä kuolemaan sen aiheuttamien sisäelinvaurioiden kautta, jos sitä edelleen jatketaan. Ehkä vainoamisorganisaation johtotasolta onkin tullut jo ohjeistus, että minut pitää kokonaan eliminoida?

torstai 29. tammikuuta 2015

Floridassa lavastettu ammuskelu, jonka väitetty tekijä oli "joukkovainoamisen kohde"



Amerikassa lavastetaan jatkuvasti tapauksia, jossa yleensä joku "yksittäisenä hulluna" tai mielisairaana median raporteissa esitetty henkilö ammuskelee ihmisiä ilman mitään järkevää motiivia ja sopivasti aina kuolee. Näiden lavastettujen ammuskeluiden tarkoituksena on pelotella ihmisiä ja saada heidät kannattamaan perustuslain takaaman aseenomistusoikeuden ottamista pois kansalaisilta, eli kyse on psykologisesta sodankäynnistä ja samalla asekieltopropagandasta.

Kuten ylläolevan videon tekijä toteaa, tämän tapauksen narratiivi on tökerö sepitelmä, huippukohtana uskonnollinen kirja, joka "pysäytti" yhtä potentiaalista uhria kohti ammutun luodin.

Mutta kaikkein huomionarvoisinta juuri tässä tapauksessa on se, että väitettyä ammuskelijaa (Myron May) kuvailtiin "salaliittoteoreetikoksi" ja henkilöksi, joka uskoi olevansa hallituksen masinoiman joukkovainoamisen kohde. Hyvin läpinäkyvää internetissä salaliitoista puhuvien ja tässä tapauksessa myös joukkovainoamisen kohteiden demonisoimista.

"Hän kärsi harhaluuloista: Naapurit vakoilivat häntä, kamerat hänen asunnossaan tarkkailivat hänen jokaista liikettään ja ihmiset vainosivat häntä."

"Kun Nixon ajoi autollaan, May kehotti tätä olemaan puhumatta, koska pelkäsi, että heidän keskustelunsa nauhoitetaan. Hän uskoi usein, että ohiajavat seurasivat häntä."

"Hän oli pidetty henkilö."

"Nixon huomasi poikaystävässään muutoksia maaliskuussa."

"Tallahasseelainen psykoterapeutti Linda Miles, jolla on 40 vuoden kokemus mielenterveystyöstä sanoi, että hänellä saattoi olla paranoidinen skitsofrenia."

http://www.tallahassee.com/story/news/local/2015/01/09/myron-may/21432657/

Joopa joo, "salaliittoteoreetikko", joka "luuli olevansa vainottu", mutta olikin oikeasti "mielisairas". Oli "pidetty henkilö", mutta sitten "muuttui". Ei hyvänen aika, mitä hölynpölyä koko tarina.

Eli sanotaan se nyt vielä tässä, että minä en luule yhtään mitään, vaan tiedän sataprosenttisella varmuudella, että olen joukkovainoamisen kohde. Ja myös se, että minä en ole väkivaltainen eikä minulla minkäänlaisia aikomuksia tehdä väkivaltaisia tekoja. Enkä aio tehdä myöskään itsemurhaa tai mitään muuta väkivaltaista itseäni kohtaan.

http://stoporgangstalking.com/2015/01/29/myron-may-testimony-real-politik-with-dr-james-tracy-interview-34-myron-may-01-25-2014/
http://memoryholeblog.com/2014/11/21/fsu-shooting-was-myron-may-a-targeted-individual/

tiistai 27. tammikuuta 2015

Osallistuuko osa poliiseista ja palomiehistä vastentahtoisesti vainoamiseen?

Silmiini osui tämä kommentti nimimerkiltä "Magnum TI":

"I’ve gotten the impression from certain perps that they’re doing this against their will, whether it be mind control or something else entirely. Only they would know. Perhaps it’s better to be a TI because we have free will, even if these A-holes get certain kickbacks and incentives. I’ve also gotten the impression that certain first responders aren’t really enjoying this (some are really into it, however), they know it’s wrong and distinctly un-American. Maybe their higher-ups hands are all tied, and the police and fire departments themselves are being watched to make sure they follow through with the harassment of TIs (has to be through satellite and/or drone tracking, amongst other tracking techniques). A small light at the end of the tunnel, I just wished they’d all speak out more. It seems we’re all TIs to some degree or another."

http://stoporgangstalking.com/2015/01/17/the-roots-of-gang-stalking/

Eli osa vainoamiseen osallistuvista poliiseista ja palomiehistä tekisivät sen vastentahtoisesti, koska heidät pakotettaisiin siihen korkeammalta taholta, tai sitten ovat jollain tavoin mielenhallinnan alaisena. Vähän samaa pohdiskelin itsekin aiemmin:

"Varmasti poliiseissa on myös hyviä tyyppejä, jotka eivät halua osallistua vainoamiseen, mutta vaikea uskoa, etteivät he ole tietoisia muiden poliisien ja viranomaisten harjoittamasta vainoamisesta. Sama juttu palolaitoksen kohdalla; ei ole yksinkertaisesti mahdollista, etteivät kaikki siellä ole tietoisia vainoamistoiminnasta, johon kuuluu väärät hälytykset eli paloautojen liikkeelle lähdöt ja sireenien ulvottamiset ilman hätätilannetta. Kaikki palomiehet eivät voi olla sosiopaatteja, joten kyse on varmasti enemmän ryhmäpaineesta."

http://indietarget.blogspot.fi/2014/12/viime-viikolla-paljon-sateilytysta-ja.html

Olen kommentoijan kanssa samaa mieltä myös siitä, että on ehkä parempi olla joukkovainoamisen kohde ja mieleltään vapaa kuin elää mielen orjuudessa.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

ABC News: kokonainen pikkukaupunki mukana avioparin meluhäirinnässä



Tätä avioparia on häiritty jatkuvasti tööttäilemällä heidän talonsa ohi ajettaessa, ja mukana on myös palomiehiä ja poliiseja, kuten videolla nähdään. Aviopari oli riitautunut yhden toisen kaupungin asukkaan kanssa, ja tämä oli saanut käytännössä koko yhteisön mukaan meluhäirintään.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Psykiatrian rooli joukkovainoamisen mahdollistamisessa ja ylläpitämisessä

Kukaan ei varmaan kiistä, että Neuvostoliitossa psykiatria oli väline ihmisten kontrolloimiseen ja toisinajattelijoiden vaientamiseen, mutta kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että se voi olla sitä myös Amerikassa tai vaikka Suomessa? Oma näkemykseni on, että psykiatria on pitkälti juuri yhteiskunnallisen kontrollin apuväline. Se ei tarkoita sitä, etteikö suurin osa psykiatreista haluaisi vilpittömästi auttaa ihmisiä, mutta heidät on indokrinoitu tähän systeemiin ja he toimivat siten toimivat tahattomasti yhteiskunnallisen kontrollin toteuttajina.

Tällä hetkellä psykiatriaa käytetään kautta maailman täysin mielivaltaisesti joukkovainoamisen kohteiden (targeted individuals) diagnosoimiseen mielisairaiksi. Kaikki, jotka väittävät olevansa tällä tavoin vainottuja, ohjataan lähes automaattisesti psykiatrille, jos he esim. tekevät asiasta rikosilmoituksen. Tämä perustuu siihen premissiin, että ihmisiä ei mitenkään, ei kerta kaikkiaan mitenkään, voida vainota tällä tavalla, siispä heidän on pakko olla harhaluuloisia tai mielisairaita. Tämä siitä huolimatta, että esim. DDR:ssä samankaltainen vaino oli normaalia toimintaa. Ts. premissi on todistettavasti virheellinen, koska siitä löytyy historiasta aivan riittävästi ennakkotapauksia. Mutta näitä väitteitä tai rikosilmoituksia ei edes tutkita, millään tavalla. Paitsi ainakin yksi poikkeustapaus löytyy Amerikasta, jossa asia tutkittiin, vietiin oikeuteen ja jopa tuomittiin kantajan hyväksi:

http://rudy2.wordpress.com/james-walbertsupport-from-missouri-rep-jim-guest/

Se, mikä pitää ymmärtää on, että gang stalking on tarkoituksella suunniteltu käyttäytymistieteen eksperttien toimesta a) mahdollisimman tehokkaaksi ja b) mahdollisimman vaikeasti todistettavaksi psykologisen terrorin välineeksi. Joukkovainoamisväitteiden herättämät reaktiot, kuten "menkää hoitoon" tai "selvä paranoidinen skitsofrenia", ovat juuri se, mihin toiminnan suunnittelijat ja organisoijat pyrkivät.

Näitä asioita ei voi ajatella vain omasta näkökulmasta, jos on "normaali" tai ei-psykopaattinen ihminen. Suurin osa tällaisista ihmisistä ei koskaan lähtisi mukaan joukkovainoamiseen eikä voi kuvitella, että joku voisi sellaista toimintaa harjoittaa. Mutta ajattele asiaa myös vallanhimoisen, empatiakyvyttömän ja ihmisen kontrolloimisesta ja psykologisesta hajottamisesta energiansa saavan psykopaatin näkökulmasta. Jos joukko tällaisia ihmisiä haluaisi luoda systeemin tätä varten, eikö se loisi sellaisen, joka takaisi hyvän menestyksen ja josta vastuuseen joutumisen riski olisi lähes olematon? Näitä ajatuksia herättävät varsinkin joukkovainoamisen kohdalla niin usein heitetyt retoriset kysymykset, kuten "miksi kukaan tekisi tällaista?".

torstai 15. tammikuuta 2015

Säteilytys on taas kovalla tasolla

Juuri parhaillaan, kun kirjoitan tätä, minua säteilytetään kovalla voimakkuudella. Se aiheuttaa polttelua ja kuumotusta ympäri kehoa ja myös sellaista tietynlaista suhinaa korvissa (josta muutkin kohteet usein kertovat). Johtotasolta on varmaan tullut käsky hyökätä voimalla, kun olen viime päivinä kirjoittanut asiasta paljon nettiin, ja toisaalta varmaan siksi, että haluavat sabotoida minun ammatillisia pyrkimyksiä, kidutuksen alaisena kun on luonnollisesti vähän vaikeampaa toimia.

Vuoden alussa myös katutason vainoamista (parveilu, kohdistettu keskustelu ym.) ja häirintää naapureiden taholta (veden laskemiset, same time exit/entry ym.) on lisätty.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Euroopan ihmisoikeussopimus ja joukkovainoaminen

Näitä artikloja rikotaan äärimmäisen törkeästi minun ja monien muiden joukkovainoamisen kohteiden kohdalla:

- kidutuksen kielto (3 artikla)
- oikeus vapauteen ja turvallisuuteen (5 artikla)
- oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (8 artikla)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_ihmisoikeussopimus